Elämänkoulussa tunteiden kanssa

Viimeisimmässä blogissani keskityin hyvän mielen tuntemuksiin, mitä ne ovat ja mistä kaikesta se hyvä mieli rakentuu. Jotenkin tällä erää tuli tunne, että haluisin päästä myös kirjoittelemaan niistä tunteista, joita aivan varmasti jokaisen elämään myös kuuluu, ikäviä sellaisia. Viime blogini sai itsenikin miettimään, millä tavoin itse pyrin säätelemään omaa onnellisuuttani ja tyytyväisyyttä elämään, ja kuinka parhaani mukaan pyrin pettymykset ja vaikeat asiat käsittelemään itseni kanssa rakentavasti. Tärkein opettaja itselle on ollut oma elämä. Siitä syntyikin ajatus kirjoittaa jatkossa myös blogeja "elämänkoulussa tunteiden kanssa". 

Kaikkea en kerralla oksenna suustani ulos, mitä ajatuksia oma elämäni on minulle vaihe vaiheelta opettanut, vaan yksi palanen kerrallaan. Toivon, että jos joku lukijani painii samojen mieltä askarruttavien asioiden kanssa, niin että hän saisi niistä itselleen näkökantoja ja mahdollisesti herättelisi pohtimaan asioita miten voisi päästä omista vaikeuksista eteenpäin.

Elämä ei ole pelkkää "ruusuilla tanssimista". Sekin sanatarkkaa käännettynä kuvastaa juuri sitä, että eihän niiden ruusujen piikkien päällä ole kivutonta kävellä.

Elämänkoulussa tunteiden kanssa blogit ovat kaikki osa itseäni, joita paljastan lukijoilleni. Ehkäpä ihan täysin yllättäviäkin asioita, tai jo osan tietäen, niistä saattaa saada uusia oivalluksia elämään. Niin ainakin itse olen saanut, joka ikisestä vaikeasta vaiheesta. Monesti niistä ei uskalleta puhua, vaan halutaan pitää yllä "kaikki menee hyvin" - flowta muille, mutta uskaltaisin väittää että monikin painii jossain vaiheessa elämäänsä jonkin asian kanssa, minkä toivoisi olevan toisin. Joku enemmän ja joku vähemmän. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että meille annetaan juuri sen verran taakkaa kuin me jokainen omalta osaltamme jaksamme niitä kantaa. Meistä jokainen myöskin ongelmat käy läpi itse, ja toisen vastaava ongelma ei ole sama kuin vaikkapa ystävän.

Itselleni oma elämä on opettanut minua kasvamaan juuri siksi ihmiseksi kuin minä olen ja mitä haluan olla. Suurin vaikutus minuun on ollut voimavarojen uupuminen omissa elämän kolhuissa, jotka ovat opettaneet minulle karsimaan kaiken muun ylimääräisen, kaiken minkä voi. Hellitän ja annan elämän ohjata. Nuorena näin en osannut tehdä, ja siinäkin olen saanut vuosien tuomaa viisautta, elämänkokemusta.

Tällekin blogille on minun tarkoitus jotain ajatuksia nostaa esiin, ja olen miettinyt mikä asia minusta haluaa tulla esille juuri tähän. Ehken niitä aikajärjestyksessä läpikäykään, vaan mikä sillä hetkellä tuntunee tärkeälle. Tämän blogin "tunteiden tuiverrus" on itselle kohtalaisen ajankohtainen, jonka parissa ajatukset viuhtovat kulkemaan suuntaan jos toiseenkin.

Omassa elämässä on tällä hetkellä pyörineet vahvasti mielessä tulevaisuus ja omat työ ja koulutus suunnitelmat.Valehtelelisin jos väittäisin etteikö itseäni harmittanut suuresti, kun en menestynyt AMK- valintakokeissa nappaamaan opiskelupaikkaa. Pistin itseni täysin likoon lukiessani pääsykokeisiin, ja ihmettelen miten olen ylipäänsä edes saanut koko valintakokeet pulkkaan lasten kanssa kotona ollessa. Harmittelujen varalle minulla on kyllä ollut back up- suunnitelmia kouluttautumiseen, johon käyn tällä hetkellä prosessia läpi, jossa puntaroin plussia ja miinuksia.

Syynä pitkittyneisiin kotivuosiin löytyy syykin. Minulla itsellä ei ollut vastassa se unelma mammaloman jälkeinen paluu omaan työhöni. Koin valtavan pettymyksen työni puolesta kun minut irtisanottiin töistä palattuani äitiysvapailta esikoiseni lähdettyä hoitoon. Sain kumminkin työnantajaltani mahdollisuuden yrittää kasvattaa oma vastuualueeni takaisin kuntoon äitiysloman aikaisen tuurajani jäljiltä, joten sainkin jatkaa töitä. Esikoinen aloitti hoidon ja minä olin itse aivan rikki. Mietin kuinka minulle voi näin käydä. Olen aina itsekin elänyt  elämäni ja suunnitelmani niin, että ennen lapsia opiskellaan opiskelut, ja sen jälkeen on työt. Äitiyslomalta kaikki palaa onnellisina töihin. Siinä kohtaa jouduin kokemaan, että minä en. Sillä aikaa kun minä olin hoitanut esikoista kotona, niin vastuulla olevani myyntialueeni oli lähtenyt laskusuuntaan ja minä jouduin kokemaan karvaan pettymyksen. Jatkoin töitä työpaikassani, mutta voin myöntää tapahtuneen syöneen oman motivaationi. Olin pettynyt, hoidin työtehtäviä, mutta samalla kumminkin katseeni suuntasi eteenpäin etsien uutta. Jäin äitiyslomalle toisesta lapsestani, ja jäädessä toisen lapsen kanssa kotiin, tiesin jo mitä tulema tuo. Se tunne piti täysin paikkaansa, minut irtisanottiin uudelleen tuotannollisista ja taloudellisista syistä palattuani töihin toisesta vanhempain vapaan jaksolta. Nämä särkivät sisimpääni ja minusta alkoi tuntumaan siltä, että haluan jatkossa olla itse vaikuttamassa omaan työhöni. Haluan työyhteisön, jossa saan kukoistaa energisen motivaationi parissa, ja tehdä hyvää duunia. Tehtyäni osittain tietoisen päätöksen lasten jäädessä kotiin, tiedostin, että omat työnhaku prosessini vaikeutuvat entisestään, olen jopa uskaltanut ajatella, että tämän on ollut tarkoitettu menevän näin. Mikä toisinaan sen tärkeämpää työtä on ollut kuin hetket lapsia kotona kasvattaessa?

Lasten parissa olen intoutunut antamaan aikaa myös omille tulevaisuuden toiveille, josta yksi merkittävä panos on ollut oma itsenäinen työskentely kotoa käsin edustamilleni hyvinvointi tuotteille, joiden parissa olen omaa niin kutsuttua "bisnes harrastusta" pyörittänyt. Mikä sen mukavampi kuin tehdä työtä, jolla on tarkoitus, ja saada kotipäiviinsä uutta perspektiiviä. En ole siis kotona ollut työtön sanan kirjaimellisellä merkityksellä, vaan uskon tekeväni jopa toisinaan enemmän kuin joku työssä käyvä henkilö! Ainakin siltä se näin äiti ihmisenä tuntuu!

Mutta life's goes on ja nyt on vuoden alusta itsestä tuntunut, että nyt, kolmannen lapsen kohdalla toivon, että saisin palata työelämään onnellisin ajatuksin. Tiedän, että paikkani on todellakin myös lasten kanssa kotona, mutta aikuisten oikeasti haluan elämääni myös sisältöä ja merkitystä muualtakin. Tässäpä aikojeni ratoksi haeskelen syksylle töitä ja mukaan myös on tarttumassa koulutus, joka toivon mukaan vie minua lähemmäs haaveitani siitä, mitä haluan työssäni saavuttaa.

Rankoista pettymyksistä ja irtisanomisista huolimatta, olen sitä mieltä, että olen muutes entistä vahvempi tekijä kuin koskaan. Käytyäni tämän asian tiimoilta synkissä tunnelmissa, olen oivaltanut mikä työssä on tärkeää, ja miksi työtä ylipäänsä tehdään. Lasten jälkeen myös arvot työmaailmaan on muuttunut, ja nykyään arvostaa kyllä kummasti eri asioita kuin kaksikymppisenä. Toivon työni olevan merkityksellistä, mielekästä ja ennen kaikkea motivoivaa ja lataavaa. Energisella, ja ulospäin suuntautuneella habituksellani toivon löytäväni työyhteisön, jossa pääsemme tiimin kanssa innostuen tekemään töitä ja saavuttamaan hyviä tuloksia. Aah, olen niin valmis töihin;)

Hui huokaus miten huojentunut olo tämän kirjoittamisen jälkeen. Nyt minun on aika lopettaa, ja ladata itseni lomatunnelmiin, josta nautimme perheen kera mökkimaisemissa tulevan viikon aikana.

Kesäisiä hetkiä sinulle,
Jaana