Nukkumattia metsästämässä

"Elämänkoulussa tunteiden kanssa"

Hurja kuinka aikuisiälläkin voi jokin sun elämässä taikka itsessäsi heittää ympäri päälaelleen. Minun tapauksessa hyväunisesta Jaanasta on tullut herkkäuninen. Tässä blogissa kerron ajatuksistani unien maailmaan ja kuinka viimeisien vuosien aikana olen yrittänyt jos minkälaisin poppaskonstein eheyttää unenlahjojani. Huonounisuutta on hyvin nukkuvien ihmisten toisinaan varmaan vaikea ymmärtää, että miten voi olla mahdollista että jos oikeasti ihmistä väsyttää, niin miksi hän ei nuku. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Mutta been there- done that, on nämä uniasiatkin opettaneet tiettyjä seikkoja elämääni, joita voitte poimia tästä tekstistä.

Muistelen, etten ollut lapsenakaan mikään hyvä nukkuja, kuten äitini minulle osasi kertoa aiemmin. Olin nukkunut päiväuni pätkiä niin että äitini sai aina puoli tuntia kerrallaan kärräiltyä minua vaunuilla, niin olin taas hereillä. Kumminkin kait sentään olen lapsena yöni nukkunut hyvin, eikä niihin lasketa normaaleja hämminkejä painajaisista tai muista kummittelevista ajatuksista yöaikaan.

Höyhenmaahan unien pariin

Varsinaisia huomaamiani uniongelmia alkoi kasaantua opiskeluvuosina, kun tahti oli yksinkertaisesti vaan liian kova. Olen aina ollut kova tekemään töitä opiskelujeni ohella, ja muistelen että ammattikorkeakoulun aikainen työ ja opiskelurumba sekoitti unia jokseenkin, jolloin jouduin kyllä sanomaan "ei", lisävuoroille joita minulle tarjottiin. Silloinen ravintolatyö vaati myös fyysisesti jaksamista erilailla, ja onhan se päivänselvää, että liika on liikaa. Silloin opiskelijana herkästi halusi ottaa tarjotut työvuorot vastaan, ja jälkeen päin mietittynä tulee miettineeksi, että kuinka sitä on jaksanut. Ikä näyttelee suuresti kyllä tuossakin, kyllä nuorempana sitä jaksaa erilailla vaikka samoilla silmillä mennen tullen. Eikä silloin toisinaan ollut muuta vastuuta kuin itsestään.

Nykyään en edes lähde vetämään itseäni voimavarannossani äärirajoille. Koska en ole enää vain vastuussa itsestäni, vaan myös lapsista. Ja lapset tarvitsevat hyvinvoivan aikuisen. Minä olen saanut elinikäisen kumppanin todennäköisesti huonoista unenlahjoista, mutta toisinaan katselen sitä eri kantilta. Unenlaatuni kertoo minulle kyllä, jos minulla elämässäni ei ole asiat tasapainossa. En tuolloin saa unenpäästä kiinni, ja asiat vellovat mielessäni. Siinä vaiheessa yleensä hidastan vauhtia jos huomaan ensimmäisiä merkkejä itsessäni, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Käsittelen mieltä painavat asiat, vähennän työnmäärää ja rentoudun. Sillä tavoin reagoimalla hetimmiten asioihin, koen saavani tilanteen hallintaan. Aiemmin tilanne on johtanut unettomuus kierteeseen, jota nykyään kauhun sekavin muistikuvin muistelee, minkälaista aikaa sitä kävi läpi ollessaan täysin uupunut ja väsynyt, mutta siltikään ei saanut unesta kiinni.

Kaikista pelottavin aika kun kärsin pahoista uniongelmista oli ensimmäisen lapseni ollessa ihan pieni vauva, ollessaan hädin tuskin 2 kk. Silloiset yövalvomiset ja iltahuudot olivat sekoittaneet omat nukahtamis ajankohdat ja tottumukset niin pyllylleen, etten saanut niistä enää kiinni vaan kärsin pahasta unettomuudesta. Tätä vaihetta kesti 5 kk noin jos jaksan oikeen muistaa, ja nukuin öissä 2-4 h. Se oli rankkaa aikaa ja olin kävelevä zombie. Siinä kohtaa voin sanoa elämän ilon olevan tipotiessään, kun päivissä oli vain tunne selviämisestä. Onneksi puolison tuella ja silloisten isovanhempien auttavien käsien varassa päivä päivältä mentiin eteenpäin. Isoin tuki on ollut puolisolla, josta tuli öihin "varaäiti", syöttäen pullosta lapsellemme yö maidot, vaikka hän töissä kävikin, niin tajusi tilanteen vakavuuden. Uniini olisi saatava parannus, taikka voimani loppuvat jossain vaiheessa kesken. Jouduin turvautumaan myös nukahtamista auttaviin lääkkeisiin, sen verran mullistunut vaihe oli ollut elämässäni etten ehkä olisi saanut öistä muuten kiinni.

Näiden unettomien jaksojen jälkeen olen oppinut unesta ja sen merkityksestä ihmisen hyvinvointiin suunnattoman paljon. Arvostan hyviä nukuttuja öitä ja sitä, että mitkä kaikki edesauttavat siihen, etä unet olisi turvattu. Yksinkertaisesti minulle ei sovi liian tiukka elämäntyyli, vaan olen näistä vuosista oppinut rennompaan sellaiseen, jopa niin sanotusti osittain vähän hälläväliä- asenteelle. En tarkoita tällä, että olisin sohvalla röhnöttävä, mistään välittävä tyyppi, vaan että priorisoin itselleni mitkä asiat oikeesti merkitsevät. Kun ympärillä on pienet lapset, koirakin, niin en edes lähde vaatimaan itseltäni mitään ylisuorituksia. Esimerkkinä olkoon ylenpaattinen suorittaminen kotona vaikkapa siivouksen tai järjestyksen osalta. Kun tiedän, ettei ne paikat kauan siistinä pysy. Sen aika sitten tulee joskus taas, kun minulla on aikaa siivota ja buunata. Tai pitää tavarat järjestyksessä. Yhtälailla vaikka aika olkoon toinen esimerkki. Vuorokauteen en ainakaan minä ole löytänyt keinoa saavuttaa lisätunteja, joten murehtiminen sen ja tämän tekemisestä on saanut minut ymmärtämään keskeneräisyyden asioissa. Ja ymmärrän sen täysin. Jokin asia ei ole väkisin saatava valmiiksi tiettynä hetkenä, vaan olen varma että sen saa tehtyä toistekin. Hellitän ja annan olla. Siedän ajan juoksua, mutta siinä erona on, että minä en väkisin lähde juoksemaan ajan mukana vaan oma jaksaminen tulee vastaan sitä ennen jo. Minusta ei enää saa tekemälläkään ylisuorittajaa, koska kroppani sanoo sopimuksen irti jo ennen sitä. Onnea on aistikas pääkoppa, joka reagoi ja pistää kapuloita rattaisiin.

Voin myöntää olleeni todella huonosti voiva unettomuuden painaessa pahimmin minua päin. Se vei minusta energian ja ilon. Kaiken oman ajan käytin todennäköisesti lepäämiseen ja haahuiluun. Toisinaan en muista noista ajoista juuri mitään specifiä, joten olen aikamoisessa usvassa painanut menemään. Kokeiltu on jos minkälaista poppaskonstia, että niistä saa jo kirjan kirjoitettua pian;) Milloin olen nukkunut eri huoneessa kuin puoliso, yhdessä vaiheessa isossa makkarissamme oli kaksi sänkyä, nykyään mies nukkuu samassa sängyssä mutta pää minun jalkapuolella ettei suoraan kuorsaa korvaan vieressä, pilkkopimeyden vaaliminen huoneeseen, ääretön hiljaisuus, ei saa olla nälkä vaan mukavan kutkuttava tunne mahassa, villasukat, tai vastaavasti ilman sukkia tuntien pehmeän lakanan, puhtaiden petivaatteiden nukuttava vaikutus, punainen maito "yömaito", melatoniini, varpaiden hieronta ennen sänkyyn käymistä, ruutuaika pois 1-2 h ennen nukkumaan yrittämistä.. listaa voisi loputtomiin jatkaa!

Unenlaatu voi muuttua radikaalisissa elämäntilanteissa. Minä olen sujut asian kanssa nykyään, ja tiedostan ja tiedän, että minulle voi jokainen yö olla uusi haaste. Asennoidun siihen niin, että menen yö kerrallaan. Jos vaan saan pidettyä uneni hallinnassa, kaikki on hyvin. Olen kiitollinen, että olen oppinut elämään erilailla ja sanomaan asioille "EI". Minun ei tarvitse jaksaa kaikkea, vaan puntaroin työn määrän mikä minulle sopii. Edelleen minulla on uneen liittyviä rituaaleja, joilla saan ehkä jonkin sortin mielen rauhan, esimerkkinä mainittakoon korvatulpat ja täysin pimennetty huone. Lisäksi minusta on huonojen unenlahjojen myötä tullut ilta& yösyöppö, jos en saa unta, niin syön jotain pientä joka edesauttaa saamaan unesta kiinni. Reissuissa nukahtaminen on suurin haaste itselleni, mutta luotan siihen että aika korjaa näitä "haasteita" pois. Ja kuten sanoin, olemalla sujut asian kanssa, että näin hallitseva asia kuin se itselleen on, niin minun tehtävä on tässä vaiheessa pitää vain itseni kunnossa ja hyvinvoivana.  Voiko sen ihanampaa diagnoosia itselleen tehdäkkään kuin huolehtia omasta mielen ja kropan hyvinvoinnista, koska niiden laiminlyömiseen tässä elämäntilanteessa ei yksinkertaisesti ole varaa.

Kiireisiin elämänvaiheisiin olen tehnyt itselleni säännön, josta olen saattanut muutamalle tutullekin vinkata, että vaali unta, ja käy joku ilta viikosta nukkumaan aiemmin kuin normaalisti. Edes yksi ilta viikosta, on parempi kuin ei ollenkaan. Se yksikin ilta, kevennetty versio viikon muihin päiviin, voi edesauttaa jaksamista kun olet saanut nukuttua ja levättyä yön paremmin. Voisin niin paljon peräänkuuluttaa hyville nukutuille öille, mitä ne meissä aikaan saavatkaan, että tulen varmasti tästä herkullisesta aiheesta, nukkumisesta kirjoittelemaan uudemmankin kerran.

Uni palauttaa päivän kuormasta, lataa uusiin koitoksiin ja tekee olon onnelliseksi.

Tämän blogin myötä toivottelen lukijoilleni hyvää yötä,
Jaana

Keskeneräisyys

Keskeneräisenä on hyvä olla. Se tunne, että sinulla on vielä paljon opittavaa ja halua kehittää omia taitoja uuteen suuntaan, on minun mielestä ihana tunne. En missään nimessä halua olla täysin valmis elämässäni. Viime blogissani käsittelin omia kuvioitani sen jälkeiseltä ajalta, kun näitä ihania lapsia siunaantui meillekin, ja mitkä olivat päämäärät ennen lapsien saamista. 

Opiskelut pulkassa, työpaikka, taloudellinen vakaus ja muukin elämä tasapainossa. Silloin on lasten lupa tulla, kun on elämän palaset kohdallaan. Niin monikin ajattelee ja toimii tiettyjen raamien mukaan. Niin siis minäkin olen tehnyt, mutta merkillistä on ollut huomata kuinka paljon elämän arvot saavat uusia näkökantoja juurikin lasten myötä ja muokkaantuvat sitä mukaa. Useat asiat saavat uuden merkityksen, joihin ei niin kiinnittänyt huomiota ennen lapsia. Vaikka se, että minkälaisia töitä tulevaisuudessa haluaa tehdä, minkälaisia työvuoroja toivoo tekevän ja kuinka ne kaikki sopii lapsiperheen arkeen. 

Yksinkertaisesti voi jopa käydä niin, että mieli halajaa lähteä uudelleen opiskelemaan jotakin ihan uutta alaa, kuin mihin ennen lapsia olitkaan opiskellut. Huomaat kaipaavasi elämään jotakin sellaista joka palvelisi sinua vielä paremmin kuin aiemmat valinnat. Alle kaksikymppisenä tehdyt valinnat eivät ehkä ole enää siinä kohtaa samalla linjalla ajatuksesi kanssa kun ikää on tullut toiset samanlaiset lisää. Koen vahvasti myös kaikkien elämän tapahtumien vaikuttavan omiin päätöksiin. Paljosta oppineena, sitä tulee miettineeksi, että kaikilla tapahtumilla on taatusti tarkoituksensa, ohjata juuri sinne suuntaan kun sitä on tarkoituskin mennä. 

Itse olen aina ollut kovasti halukas kouluttamaan itseäni esimerkiksi työni ohella, ja nyt tähtäimessä on tulevaisuudelle lukuisia koulutuksia, jotka vievät toivottavasti itseäni sinne suuntaan jossa haaveeni ovat. Minulla oli keväällä suuria suunnitelmia AMK- opintoja varten, mutta koska haave kariutui jäämällä opintopaikkaa vaille, olin itselleni kehitellyt jo backup pläänejä. Tiesin, etten aio opiskelujen kanssa jäädä lepäämään laakereilleni, vaan haaveiden eteen, tehdään töitä. Niihin napataan kiinni.

Olen enemmän kuin innoissani syksyn tulevista koulutus suunnitelmistani! Aloitan syyskuussa Valmentamon  life coach- koulutuksen, joka vuoden mittaisella koulutuksella antaa eväitä muun muassa valmennuksellisiin tehtäviin, sekä antaa suuren arvon työpaikoille muun muassa ihmisten johtamiseen, tavoitteiden kirkastamiseen, motivointiin ja sitoutumiseen ja työhyvinvointiin. Muun muassa edellä mainittuihin, kuin myös kokonaisvaltaisesti antaa työkaluja merkittäviin asioihin sekä työelämään, mutta myös uskon koulutuksen vievän omaa itseäni ja ymmärrystä oman elämän tarkoituksesta uudelle tasolle. Elämäntapa valmentajan koulutus on itselleni ponnahduslauta eteenpäin tulevaisuuteen, toivon mukaan johdatellen reittiä juuri toivottuun suuntaan. 

"Dream it and make it happen". 

Mitään ei saavuta, jollei uskalla irroittaa otetta vanhasta ja antaa päiviin virrata uutta. Koen erittäin tervetulleeksi uudet tuulet omiin syksyn pimeneviin päiviin, ja toivon pian minulla olevan annettavaa enemmän muillekin. Luottavaisin mielin ajatus kutkuttelee jo valmennuksellisista tehtävistä, joita voin mahdollisuutena tarjota niitä kaipaaville. Tai mistä sitä tietää vielä minkälaista porukkaa jossain vaiheessa pääsen koutsaamaan, olen valmis:)

Jos sinulla on haaveita, tartu niihin rohkeasti kiinni! Muista elää omannäköistä elämääsi!

Kuvat on luvalla kopioitu blogiini mukaan, ovat Valmentamon omia kuvia<3

- Jaana

Elämänkoulussa tunteiden kanssa

Viimeisimmässä blogissani keskityin hyvän mielen tuntemuksiin, mitä ne ovat ja mistä kaikesta se hyvä mieli rakentuu. Jotenkin tällä erää tuli tunne, että haluisin päästä myös kirjoittelemaan niistä tunteista, joita aivan varmasti jokaisen elämään myös kuuluu, ikäviä sellaisia. Viime blogini sai itsenikin miettimään, millä tavoin itse pyrin säätelemään omaa onnellisuuttani ja tyytyväisyyttä elämään, ja kuinka parhaani mukaan pyrin pettymykset ja vaikeat asiat käsittelemään itseni kanssa rakentavasti. Tärkein opettaja itselle on ollut oma elämä. Siitä syntyikin ajatus kirjoittaa jatkossa myös blogeja "elämänkoulussa tunteiden kanssa". 

Kaikkea en kerralla oksenna suustani ulos, mitä ajatuksia oma elämäni on minulle vaihe vaiheelta opettanut, vaan yksi palanen kerrallaan. Toivon, että jos joku lukijani painii samojen mieltä askarruttavien asioiden kanssa, niin että hän saisi niistä itselleen näkökantoja ja mahdollisesti herättelisi pohtimaan asioita miten voisi päästä omista vaikeuksista eteenpäin.

Elämä ei ole pelkkää "ruusuilla tanssimista". Sekin sanatarkkaa käännettynä kuvastaa juuri sitä, että eihän niiden ruusujen piikkien päällä ole kivutonta kävellä.

Elämänkoulussa tunteiden kanssa blogit ovat kaikki osa itseäni, joita paljastan lukijoilleni. Ehkäpä ihan täysin yllättäviäkin asioita, tai jo osan tietäen, niistä saattaa saada uusia oivalluksia elämään. Niin ainakin itse olen saanut, joka ikisestä vaikeasta vaiheesta. Monesti niistä ei uskalleta puhua, vaan halutaan pitää yllä "kaikki menee hyvin" - flowta muille, mutta uskaltaisin väittää että monikin painii jossain vaiheessa elämäänsä jonkin asian kanssa, minkä toivoisi olevan toisin. Joku enemmän ja joku vähemmän. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että meille annetaan juuri sen verran taakkaa kuin me jokainen omalta osaltamme jaksamme niitä kantaa. Meistä jokainen myöskin ongelmat käy läpi itse, ja toisen vastaava ongelma ei ole sama kuin vaikkapa ystävän.

Itselleni oma elämä on opettanut minua kasvamaan juuri siksi ihmiseksi kuin minä olen ja mitä haluan olla. Suurin vaikutus minuun on ollut voimavarojen uupuminen omissa elämän kolhuissa, jotka ovat opettaneet minulle karsimaan kaiken muun ylimääräisen, kaiken minkä voi. Hellitän ja annan elämän ohjata. Nuorena näin en osannut tehdä, ja siinäkin olen saanut vuosien tuomaa viisautta, elämänkokemusta.

Tällekin blogille on minun tarkoitus jotain ajatuksia nostaa esiin, ja olen miettinyt mikä asia minusta haluaa tulla esille juuri tähän. Ehken niitä aikajärjestyksessä läpikäykään, vaan mikä sillä hetkellä tuntunee tärkeälle. Tämän blogin "tunteiden tuiverrus" on itselle kohtalaisen ajankohtainen, jonka parissa ajatukset viuhtovat kulkemaan suuntaan jos toiseenkin.

Omassa elämässä on tällä hetkellä pyörineet vahvasti mielessä tulevaisuus ja omat työ ja koulutus suunnitelmat.Valehtelelisin jos väittäisin etteikö itseäni harmittanut suuresti, kun en menestynyt AMK- valintakokeissa nappaamaan opiskelupaikkaa. Pistin itseni täysin likoon lukiessani pääsykokeisiin, ja ihmettelen miten olen ylipäänsä edes saanut koko valintakokeet pulkkaan lasten kanssa kotona ollessa. Harmittelujen varalle minulla on kyllä ollut back up- suunnitelmia kouluttautumiseen, johon käyn tällä hetkellä prosessia läpi, jossa puntaroin plussia ja miinuksia.

Syynä pitkittyneisiin kotivuosiin löytyy syykin. Minulla itsellä ei ollut vastassa se unelma mammaloman jälkeinen paluu omaan työhöni. Koin valtavan pettymyksen työni puolesta kun minut irtisanottiin töistä palattuani äitiysvapailta esikoiseni lähdettyä hoitoon. Sain kumminkin työnantajaltani mahdollisuuden yrittää kasvattaa oma vastuualueeni takaisin kuntoon äitiysloman aikaisen tuurajani jäljiltä, joten sainkin jatkaa töitä. Esikoinen aloitti hoidon ja minä olin itse aivan rikki. Mietin kuinka minulle voi näin käydä. Olen aina itsekin elänyt  elämäni ja suunnitelmani niin, että ennen lapsia opiskellaan opiskelut, ja sen jälkeen on työt. Äitiyslomalta kaikki palaa onnellisina töihin. Siinä kohtaa jouduin kokemaan, että minä en. Sillä aikaa kun minä olin hoitanut esikoista kotona, niin vastuulla olevani myyntialueeni oli lähtenyt laskusuuntaan ja minä jouduin kokemaan karvaan pettymyksen. Jatkoin töitä työpaikassani, mutta voin myöntää tapahtuneen syöneen oman motivaationi. Olin pettynyt, hoidin työtehtäviä, mutta samalla kumminkin katseeni suuntasi eteenpäin etsien uutta. Jäin äitiyslomalle toisesta lapsestani, ja jäädessä toisen lapsen kanssa kotiin, tiesin jo mitä tulema tuo. Se tunne piti täysin paikkaansa, minut irtisanottiin uudelleen tuotannollisista ja taloudellisista syistä palattuani töihin toisesta vanhempain vapaan jaksolta. Nämä särkivät sisimpääni ja minusta alkoi tuntumaan siltä, että haluan jatkossa olla itse vaikuttamassa omaan työhöni. Haluan työyhteisön, jossa saan kukoistaa energisen motivaationi parissa, ja tehdä hyvää duunia. Tehtyäni osittain tietoisen päätöksen lasten jäädessä kotiin, tiedostin, että omat työnhaku prosessini vaikeutuvat entisestään, olen jopa uskaltanut ajatella, että tämän on ollut tarkoitettu menevän näin. Mikä toisinaan sen tärkeämpää työtä on ollut kuin hetket lapsia kotona kasvattaessa?

Lasten parissa olen intoutunut antamaan aikaa myös omille tulevaisuuden toiveille, josta yksi merkittävä panos on ollut oma itsenäinen työskentely kotoa käsin edustamilleni hyvinvointi tuotteille, joiden parissa olen omaa niin kutsuttua "bisnes harrastusta" pyörittänyt. Mikä sen mukavampi kuin tehdä työtä, jolla on tarkoitus, ja saada kotipäiviinsä uutta perspektiiviä. En ole siis kotona ollut työtön sanan kirjaimellisellä merkityksellä, vaan uskon tekeväni jopa toisinaan enemmän kuin joku työssä käyvä henkilö! Ainakin siltä se näin äiti ihmisenä tuntuu!

Mutta life's goes on ja nyt on vuoden alusta itsestä tuntunut, että nyt, kolmannen lapsen kohdalla toivon, että saisin palata työelämään onnellisin ajatuksin. Tiedän, että paikkani on todellakin myös lasten kanssa kotona, mutta aikuisten oikeasti haluan elämääni myös sisältöä ja merkitystä muualtakin. Tässäpä aikojeni ratoksi haeskelen syksylle töitä ja mukaan myös on tarttumassa koulutus, joka toivon mukaan vie minua lähemmäs haaveitani siitä, mitä haluan työssäni saavuttaa.

Rankoista pettymyksistä ja irtisanomisista huolimatta, olen sitä mieltä, että olen muutes entistä vahvempi tekijä kuin koskaan. Käytyäni tämän asian tiimoilta synkissä tunnelmissa, olen oivaltanut mikä työssä on tärkeää, ja miksi työtä ylipäänsä tehdään. Lasten jälkeen myös arvot työmaailmaan on muuttunut, ja nykyään arvostaa kyllä kummasti eri asioita kuin kaksikymppisenä. Toivon työni olevan merkityksellistä, mielekästä ja ennen kaikkea motivoivaa ja lataavaa. Energisella, ja ulospäin suuntautuneella habituksellani toivon löytäväni työyhteisön, jossa pääsemme tiimin kanssa innostuen tekemään töitä ja saavuttamaan hyviä tuloksia. Aah, olen niin valmis töihin;)

Hui huokaus miten huojentunut olo tämän kirjoittamisen jälkeen. Nyt minun on aika lopettaa, ja ladata itseni lomatunnelmiin, josta nautimme perheen kera mökkimaisemissa tulevan viikon aikana.

Kesäisiä hetkiä sinulle,
Jaana